27.4.2013 – Teekkarilaulajat 30-vuotisjuhlakonsertti

Konsertit
Lappeenrannan Teekkarilaulajat sytyttää Lappeenranta-salin liekkeihin 30-vuotisjuhlakonsertissaan 27.4. kello 17.00 alkaen, kun lavalle nousee lähes viisikymmenpäinen akateeminen mieskuoro johtajanaan Jukka Lind. Soinniltaan omaleimainen kuoro esittää perinteisen mieskuoromusiikin saralta esimerkiksi Kantelettaren teksteihin perustuvan Sibeliuksen Rakastava-sarjan, jonka kanssa monet kuorot ovat painiskelleet hyvinkin vaihtelevalla menestyksellä. Konsertin ensimmäisen puoliskon huipentaa Camille Saint-Saënin operetti Saltarelle, jossa testiin joutuvat niin laulajien ranskankielentaito kuin myös kuorojohtajan motoriikka. Toisella puoliskolla vauhtiin pääsevät neljän eri vuosikymmenen pienkokoonpanot, jotka vuorollaan esittävät aikakautensa radioklassikoita unohtamatta nykyajan tähtiä, kuten Cheekiä ja Robinia. Lappeenrannan Teekkarilaulajat sai alkunsa riehakkaan wapun jälkimainigeissa vuonna 1983. Kuoron isäksi on tituleerattu edesmennyttä Oiva Käkelää, mutta äidistä ei ole varmuutta. Haparoivien ensiaskelten jälkeen Teekkarilaulajat on pysynyt kolmen vuosikymmenen ajan erottamattomana osana lappeenrantalaista yliopistoyhteisöä sekä saanut Pohjoismaisissa yliopistokuoropiireissä mainetta perinteisen mieskuoromusiikin rajoja rikkovana kokeilijana. Vuodesta 1988 taiteellisena johtajan toimineen Jukka…
Read More

Teekkarilaulajat 30 vuotta – ole mukana menossa

Uutisblogi
Miehen ikään päässyttä kuoroa juhlitaan monin menoin, joista tärkeimpänä mainittakoon kevään 2013 juhlakonsertti Lauantaina 27.4. Perinteiseen tapaan kutsumme ilonpitoon mukaan vanhat laulajat eri aikakausilta haistelemaan nykypäivän Teekkarilaulajien menoa ja kertomaan menneistä. Kuten eräskin laulaja jokunen vuosi sitten asian ilmaisi - TL polttomerkki pysyy vaikka sitä kuinka liottaisi vuosien virrassa. Juhlavuoden valmistelut on aloitettu ja tärkeät päivämäärät sekä konserttiohjelmisto ovat valmiina. Teekkarilaulajien keskustelualkueelle on avattu juhlavuodelle oma osionsa, "TL 30v", jonka alta löytyvät tarpeelliset tiedot koko vuoden ohjelmasta, itse juhlakonsertista sekä juhlavuoden keskustelulla pyhitetty viestiketju. Keskustelufoorumi: www.teekkarilaulajat.fi/forum Mikäli sinulla on jo tunnukset, niin kirjaudu keskustelualueelle ja liity mukaan tekemään Teekkarilaulajien suuresta juhlavuodesta entistä parempi! Jos sinulla ei ole tunnuksia niin voit rekisteröityä foorumille ylläolevan linkin kautta. Rekisteröityminen on helppo ja nopea toimenpide. Muista myös laittaa sana kiertämään, ettei keneltäkään mene ohi…
Read More