Lappeenrannan teknillisen yliopiston suojissa harjoitteleva Teekkarilaulajat laittoi levylle Eppu Normaalin suurimpia hittejä. Nyt reppu jupiset, riimisi rupiset….. Teekkarilaulajien Lakillinen hittejä on suora jatkumo Teekkarilaulajien edellisiin levyihin. Pienestä pitäen -levylle nauhoitettiin Luice Leskisen tekemää musiikkia ja Junnusta pitäen piti sisällään Juha Vainion säveltämiä lauluja.
– Juicella on suorasanaista tekstiä, joka iskee suoraan musiikiin rytmiin. Eppujen biiseissä sen sijaan musiikki elää omaa fraasitustaan ja sävel taas omaa fraasitustaan, selventää kuoron johtaja Jukka Lind.
Sovitukset tilattiin Pentti Vesalalta, Teppo Salakalta ja Aarre Joutysenvirralta varta vasten Teekkerilaulajia varten. Eppujen biiseihin oli laulajien mielestä helppo tarttua.
– Sovitukset ovat sen verran hyviä, että ei tullut mieleenkään, että pilaisimme biisejä, kertoo 2. tenori Ville Hietanen.
– Lauluja oli tosi hauska laulaa levylle. Ja koska kappaleet olivat tuttuja, sovituksetkin oli helppo oppia, sanoo 1. tenori Janne Karhu.
Lakillinen hittejä -levyllä on mukana kaikkiaan 11 laulua.
– Laulujen valinta levylle oli tosi vaikea, kertoo Lind.
– Sovituksia on enemmänkin ja parhaat päätyivät levylle.
Levytysprosessi oli varsin raskas. Se kesti kaksi vuotta.
– Joistakin kappaleista otettiin jopa 40 otosta. Toisaalta esimerkiksi Baarikärpänen meni yhdellä otolla, selventää Lind.
Lakillinen hittejä -levylle päätyivät: Joka päivä ja joka ikinen yö, Voi kuinka me sinua kaivataan, Nyt reppu jupiset riimisi rupiset, Näin kulutan aikaa, Tahroja paperilla, Sadan vuoden päästäkin, Puhtoinen lähiöni, Vihreän joen rannalla, Murheellisten laulujen maa, Urheiluhullu ja Baarikärpänen.
Tutustu ja tilaa Lakillinen Hittejä: http://www.teekkarilaulajat.fi/index.php/lakillinen-hittejae.html
Juttu kuunneltavissa YLE Etelä-Karjalan Radion sivuilta: http://yle.fi/alueet/etela-karjala/2011/02/eppu_normaali_taipuu_mieskuorollekin_2337608.html